lauantai 6. huhtikuuta 2013

Taivas varjele mikä sieltä tulee

No TUPLANOLLAHAN sieltä tuli!
Aksa luistaa nyt kisoissa uskomattoman hyvin, sillä pääsiäisviikonlopun ja sitä edeltävän viikonlopun lisäksi saalistimme tänään Sumun kanssa tuplanollat Janakkalasta. Tämähän siis tarkoittaa, että kahdessa viikossa meille on tullut 5 nollaa (8 rataa), mikä on jotain aivan uskomatonta, etenkin siinä valossa, että kakkosissa metsästettiin niitä kolmea nollaa vuoden verran. Tämän vuoden odotukset ovat täyttyneet jo tässä vaiheessa ja paljon ylikin.

Varmasti täältä vielä alas tullaan ja harjoiteltavien juttujen lista ei ihan hetkeen lopu, mutta nyt nautin kyllä tästä fiiliksestä! Yhteistyöfiilis Sumun kanssa oli aivan huippu myös molemmilla tämän päiväisillä radoilla:




Vaikka meidän etenemät olivat omaan tasoon todella hyvät, eli niillä palkintopallisijoja tai sertejä hätyytelty. Sen verran kova oli kisojen taso Suomen ja maailman huippujen viedessä suvereenisti kärkisijat.

1 kommentti: