maanantai 7. joulukuuta 2009

Rokotukset ja tokoilun virallinen aloitus

Sumu kävi tänään toisilla rokotuksilla. Katkenneen alakulmurin lisäksi kaikki muu oli ok. Painoa 8,8 kg.

Viikonloppuna oltiin Kaisa Hilskan järjestämässä seuraamisen teemapaivässä ja saatiinkin paljon hyviä vinkkejä. Tänään oltiin ekaa kertaa bortsu porukan tokotreeneissä. Molemmissa häppeningeissä ipana keskittyi minusta jo varsin hyvin, eivätkö toiset koira olleet mikään ylitsepääsemätön häiriö.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kulmuri katosi

Sumulta on lähteny vasen alakulmuri kävelemään. Muut naskalit on vielä tallella, mutta jostain syystä kulmuria ei enää ole. En ole ihan varma onko se katkennut vai irronnut kokonaan. Luulen, että se on irronnut jo viikonloppuna, koska olimme viikonloppuna reissussa ja Sumu paljon häkissä ja ihmettelinkin, kun luut eivät kelpaa. Sunnuntai aamuna ei oikein ruokakaan kelvannut, joka nyt jälkiviisaasti on varmaan johtunut tuosta kulmurista. Nyt kuitenkin jo luutkin taas maittaa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Nouto ja leikki edistyy

Sumu pitää jo hienosti kapulaa suussaan muutaman sekunnin odottaen naksua. Samoin se on pikkuhiljaa hoksannut että lelua voi tuoda mullekin itsekseen leikkimisen sijaan ja että maahan kannattaa mennä suoraan eikä lonkka-asentoon. Oikein siis mallikkaasti edistytään, etenkin harjoitusmääriin nähden.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Tallilla

Aumu oli lauantaina mun mukana tallilla. Ei pelännyt heppoja, mutta sen verran varoi, että piti riittävän välimatkan kavioihin. Kuivat leivät oli pop. Tallilla Sumu pääsi tapaamaan myös paria parsonia, kultsua ja leonbergiherraa, joten ohjelmaa oli kerrakseen.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Noutoa

Otettiin taas tässä aamulla 6 x 3 sarja noutoa. Aluksi vahvistin pari hammaskosketusta, mutta sitten nostin kriteeriksi kapulan nousemisen ilmaan. Taisin edetä liian nopeaan, kun alkoi tulla kaikkia lieveilmiöitä kuten tassulla pelailua, pitkää latenssiaikaa, pureskelua mistä sattuu kohden kapulaa jne.

Ekat agility "treenit"

Sumu aloitti tänään agilitykoiran uraa kulkemalla pari kertaa lyhyen putken läpi ja kivaa oli. Muuten taas leikittiin ja opeteltiin vähän istumista ja sivulla oloa ja kontaktia.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Rokotuksilla ja lisää noutoa

Sumu kävi tänään ensimmäisillä rokotuksilla. Neiti oli oikein reipas ja eläinlääkäri kommentoikin sen olevan erittäin avoin ja reipas pentu. Eläinlääkäri teki myös päällipuolisen terveystarkastuksen ja kaikki oli kunnossa: silmät, korvat, turkki, paino (6,8 kg), napa, häntä ja sydän.

Tänään otettiin hieman lisää noutoa. Tein aluksi sarjan jossa kriteerinä oli kuonokosketus keskelle kapulaa kapulan ollessa kädessä kuten eilenkin. Tämä sujui varsin hyvin, joten vaihdoin kriteeriksi kapulan koskettamisen hampailla. En saanut aikaiseksi kun yhden toisto, jonka pystyin palkitsemaan, mutta sitten loppui Sumulta into yrittää ja taas losähdettiin lattialle makoilemaan. Yritin hetken päästä uudestaan siten että kapula onkin käden sijaan maassa ja siellä kapula olikin paljon kiinnostavampi. Teinkin sitten pari sarjaa niin että kapula oli maassa ja palkkasin hammaskosketuksesta. Sumu koskettikin innokkaasti ja otti jopa kapulaa suuhun. Hyvä Sumu! Tassuilla kapulaa oli myös kiva läpsiä ja suunta kapulan kanssa oli minun sijaan omaa petiä kohti, mutta erittäin hyvä alku kuitenkin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Noutoa

Tutustuttiin tänään Sumun kanssa ensimmäistä kertaa noutokapulaan. Kapula oli mulla kädessä ja ensimmäisillä sarjoilla palkkasin mistä tahansa kapulan koskettamisesta ja kun se alkoi sujua, niin aloin palkkaamaan vaan kapulan keskiosaan kohdistuvista kosketuksista. Sekin sujui hyvin, mutta viimeisellä sarjalla aloin sitten ahnehtia ja yritin että olisi jo koskettanut hampaillaan, mutta ei onnistunut. Turhien kuonokosketusten jälkeen Sumu lopetti yrittämisen ja makasi vain lattialla. Täytyy ainakin itse muistaa pitää sarjat riittävän lyhyinä ja edetä mahdollisimman pienin askelin. Sopivassa kriteerissä riittääkin treenaamista ohjaajalle ihan urakalla. Se on aina ollut jotenkin vaikeaa.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Jälkeä lumella

Otin tänään Sumun kanssa kolme 3-4 m pituista jälkeä lumella. Askellus jäljellä oli tiuhaa. Ensimmäisellä jäljellä koetin välipalkkausta, mutta se lähinnä sekoitti Sumua, joten kahdella seuraavalla jäljellä laitoin vain palkan loppuun. Loppujen lopuksi taisi se itse jäljestäminen kuitenkin olla Sumulle se paras juttu, kun palkan syönti jäljen päässä oli vähän sitä sun tätä. Ehkä seuraavalla kerralla otetaan vähän parempi palkka kuin pelkkiä nappuloita. Aion ottaa kulmat mukaan jäljelle aika pian, ennen kuin alan hirveästi pidentää jälkeä tai harppoa kunnon askelia. Jos lumitilanne on sopiva (ei liikaa) niin aion tehdä jälkitreenejä myös lumella. Saa nähdä mitä tästä loppujen lopuksi tulee, kun näin säädän, mutta mielenkiintoista tämä on ainakin.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Kuvia maalta 2




Posted by Picasa

Kuvia maalta





Lisää kuvia löytyy:http://picasaweb.google.com/liisa.h.nevalainen/SumuJaChiliItaSuomessaMarraskuussa2009#
Posted by Picasa

Yksinoloa ja agilityhallilla

Sumu tuli viikonlopun maaseutuvierailun aikana siihen tulokseen, että hällä ei ole elämää ilman Chiliä. Niimpä neiti aloittaa ilman Chilin seuraa sisälle jäätyää (ihmisistä viis) korvia hivelevän serenadin, jossa käy läpi koko äänialan vikinästä ulvomiseen ja kiljumiseen säestettynä koiraporttia vasten hyppimisellä. Ei tämä yksinolo sitten ihan niin helposti alkanutkaan sujua. Mies jo uhkasi tehdä Sumusta komian karvalakin talveksi, jos älämölöä ei saada hiljenemään. Treeeniä siis.

Tänään käytiin myös ensimmäistä kertaa "treenaamassa" agility hallilla. Ohjelmassa oli rotta-pehmolelulla leikkimistä sivulle tulon ja sivulla olon treenaamista ja rauhoittumista treenien päätteeksi. Olimme hallilla ihan keskenämme, joten pääsimme tutustumaan halliin ihan rauhassa.

Leikkiessä Sumu alkaa jo paremmin pysyä lähellä lelun voittaessaan ja tänään se taisteli tuosta rottalelusta varsin hyvin. Sen suhteen on jo siis ihan postiivinen mieli.

Hallille matkustettaessa Sumu pääsi myös ensimmäistä kertaa testaamaan uudessa (laina) häkissä matkustamista. Päivälliseen kiljukonserttiin verrattuna häkkimatkustaminen sujui varsin hiljaisesti eli vain pienin vikinöin ja loppujen lopuksi taidettiin ihan nukahtaakin. Hyvä niin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Maalla

Ollaan koirien kanssa viikonloppulomalla maalla. Viikonlopun aikana Sumu on käynyt luistelutreeneissä jäällä, avustanut laiturin vedossa talviteloille, nähnyt paljon uusia ihmisiä, nähnyt kissoja, lehmiä ja lampaita. Ihmisiin Sumu suhtautuu edelleen mukavan innokkaasti. Kissa oli kummallinen kun vain tuijotti. Lehmät ja lampaat vähän jänskätti, mutta eivät kuitenkaan pelottaneet, eivät myöskään niiden ammunta tai määintä. Alustoista peilikirkas jää saa leikit vaan muuttumaan entistä villimmiksi.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Vatsatautia

Sumu on puolesta päivästä lähtien ripuloinut ja parin tunnin poissaoloni jälkeen kämppä oli myös sen näköinen. Ruoka ei välillä maittanut laisinkaan ja pennulta oli muutenkin puhti pois. Onneksi kuitenkin iltaa kohti neiti piristyi, joten jatketaan vielä tarkkailulinjalla huomiseen.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Laatikkoleikkiä

Sumu ei minusta ole vielä kovinkaan aktiivinen tarjoamaan eri juttuja, joten ajattelin harjoitella aktiivisuutta leikkimällä laatikkoleikkiä. Ainakaan näin ensimmäisellä kerralla en päässyt kovin pitkälle, koska ainoat asiat, joita sain Sumu tarjoavan oli pään työntäminen laatikkoon ja laatikon koskettaminen kuonolla. Kumma sinänsä, koska se tykkää leikkiä erilaisilla esineillä itsekseenkiin (kuten ruokakuppi). Tätä aktiivisuus asiaa nyt sitten pitää kyllä työstää eteenpäin, jotta päästään sitten tulevaisuudessa etenemään koulutuksessa.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Antisisäsiisteyspäivä

Sumu on tähän saakka tehnyt tarpeensa pieniä vahinkoja lukuunottamatta hienosti ulos. Eilinen oli kuitenkin suuri poikkeus, kun pihalle tuli vaan parit pissat ja muuten kaikki löytyis sisältä. Tais olla rytmit sekaisin joko koiralta tai omistajalta tai molemmilta.

torstai 22. lokakuuta 2009

Jäljen alkeita osa 1

Tehtiin tänään Sumun kanssa ensimmäisen kerran "makkararuutua" ajatellen mahdollista tulevaa jälkiharrastusta. Poikkesin sen verran perinteistä, että en kylvänyt makkaroita valmiiksi ruutuun, vaan palkkasin Sumua naksutinta apuna käyttäen kun se haisteli ruudun sisäpuolella. Tulevaisuus näyttää tuleeko mitään yhdistelmästä kokematon ohjaaja, pentu ja sovellettu metodi.

Palkkana käytin nakki-nappula sekoitusta ja luonnollisesti palkkio annettiin maahan. Sumu pysyi tällä metodilla varsin hyvin ruudun sisäpuolella. Hyvänä puolena tässä metodissa pidän sitä, että koira oppii suoraan jäljestämään itse jälkeä, eikä ruokaa. Miinuksena tässä ensimmäisessä harjoituksessa tuli esille ainakin oman sijoittumisen vaikeus, niin että pääsen palkkaamaan koiran sopivaan kohtaan, mutta niin että en laajenna ruutua tekemällä sen ympärille lisää jälkeä.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Saalisleikkikoulua

Jessica (Sumun kasvattaja) pistäytyi eilen käymässä ja piti meille samalla hieman saalisleikkikoulua. Leikin aluksi sumun kanssa köysilelulla ja sen jälkeen Tulen kanssa patukalla. Esille tuli ainakin seuraavia asioita:
-Leikin pitäisi olla jatkuvaa, ei siis taukoja, vaikka Sumu voittaisikin leikin ja lähtisi lelun kanssa poispäin.
-Leikkihetket pienen pennun kanssa lyhyitä. Olen ehkä leikkinyt liiankin pitkiä pätkiä, vaikka olevinani olen kiinnittänyt tuohon huomiota.
-Leikin suunnan olisi hyvä olla pääasiassa maan suuntaista eikä ylöspäin.
-Pennun ei tarvitse saada lelua joka kerta kun taistelee hyvin, kunhan saa palautetta -> myötääminen
-Irtikäskyt kannattaa opettaa erikseen, niin ettei irrotus yhdisty lelusta taisteluun ja paineista myöhemmin koiraa esim noutojen luovutuksissa.
-Pennulle opetetaan, että lelusta kannattaa pitää kiinni ja taistella tapahtuipa mitä vaan (painetta ohjaajalta, painetta ympäristöltä)
-Tulen kanssa opiskeltiin myös jännitteen ylläpitoa. Tämä vaatii varmasti vielä Jessicalta lisäneuvoja, vaikka idean luulin tajuavanikin :)
-Taisteluunkin voi lisätä saalistamista liikkumalla ja liikuttamalla lelua enemmän.

Aika monta asiaa siis ja varmasti tästä listasta jäi vielä monta asiaa puuttumaankin, mutta kerrataan niitä sitten myöhemmin.

Nettipimentopäivitystä

Me ollaan oltu tässä nettipaitsiossa muutama päivä muuton takia. Nyt on siis kortteeri siirtynyt Hämeenlinnasta Tampereelle. Sumu hoiti osansa muutosta nukkumalla patjapinon takana sinä aikana kun huonekaluja purettiin ja kärrättiin autoon. Kaikenkaikkiaan se ei siis välittänyt muuttohärdellistä mitään. Muuton lisäksi on viimepäivien aikana käyty kylässä ja kaupungissa, matkustettu bussilla, käyty Bauhaussissa ja meillä on käynyt vieraita ja tietenkin käyty tallustelemassa metsässä.
Tähän mennessä Sumu on ollut mun mielestä aika helppo pentu. Chiliä se fanittaa ihan kympillä, joten toivottavasti saan pian pentuportin tuohon keittiöön, etteivät ole ihan koko aikaa riekkumassa keskenään. Ulkona on kyllä liikuttu erikseen alusta saakka harvoja poikkeustapauksia lukuunottamatta.

Yhtenä päivänä Sumu yllätti mut hautaamalla ulkona saamansa Chilin kuivamuonanappulan oikeaoppisesti hiekkaan. Etutassuilla kuoppa, nappula sinne ja kuonolla hiekkaa päälle. Oli siinä omistajalla naurussa pitelemistä kun toinen oli niin tohkeissaan. :D

Chili on yllättävänkin kärsivällinen Sumun suhteen, mutta ruokien ja luiden suhteen pitää minunkin olla tarkkana kun Sumulle ei meinaa mennä jakeluun, että Chilin ruuat ja luut on Chilin, eikä siihen kannata mennä härkkimään.

Ai niin, vielä Hemeenlinnassa ollessa Sumu tapasi 3/4 bortsun pentu Sandyn, eikä mopsin kanssa esiintyneestä arkailusta ollut tietoakaan vaan villi leikki alkoi heti alkuhaistelujen jälkeen.

torstai 15. lokakuuta 2009

Koirakavereita

Sumu pääsi tänään ensimmäistä kertaa kunnolla tapaamaan vieraita koiria, kun kävimme "lenkillä" 4 kk vanhan Topi mopsin ja Rontti englanninkääpiäterrierin kanssa. Alkuun Rontin sähköjänismäinen liikehdintä vähän kummastutti mutta lopulta Sumu jo alkoi vähän leikkiä Topin kanssa Rontin vimmailuista huolimatta.

Vähän sellainen tuumailija tuo neiti on uusissa tilanteissa. Kotona sen sijaan ei enää arkailla, vaan villejä sisäleikkejä pitää jo rajoittaa.

Aamupäivästä Sumu myös kartoitti tuholistaansa toisella johdolla. Viikonloppuna meni yksi kännykän laturi ja tällä kertaa tietokoneen kuulokkeet. Toivotaan että tämä lista jää lyhyeen.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kovia ääniä ja koulutussuunnitelmia

Aamulla aloitettiin vieressä olevalla rakennustyömaalla kaivurointi ja me tietenkin mentiin työmaan vierestä aamupisureissulla. Sumu reagoi enempi vähempi koviin ääniin, joten kaivurointi niin lähellä olikin sitten vähän liikaa ja karkuun piti juosta ja kovaa. Viivyttiin vielä hetki ulkona kauempana äänistä ja sisällä kuunneltiin sitten työmaan ääniä parvekkeen ovesta, jolloin ne eivät enää pikkuveijaria haitanneet. Täytyy nyt kuitenkin entistä enemmän panostaa tuohon koviin ääniin totuttamiseen, ettei uusi vuosi aiheuta katastrofia. Toiveissa olisi myös, ettei ääniherkkyys koituisi esteeksi PK-puolelle, vaikka se tuskin tulee meidän päälaji olemaankaan.

Aloitin myös askartelemaan jonkinlaista koulutussuunnitelmaa/koulutuspäiväkirjaa Canis lehden (1/2007) "perusvalmiudet" listan pohjalta. Tämä suunitelmallisuus on tähän asti ollut yksi mun heikoimmista lenkeistä, joten yritän nyt panostaa siihen enemmän, että hommassa olis joku logiikka eikä tehtäis vaan sitä sun tätä. Tähän mennessä on harjoiteltu mm. omaa nimeä/luoksetuloa, kontaktia, kosketuskeppiä ja kosketusalustaa.

Äsken käytiin tutustumassa Hämeenlinnan keskustaan pienen kävelyn merkeissä. Samalla tuli harjoteltua taas autossa olemista ja hihnakävelyä. Molemmat kyllä luonnistuu Sumulta paremmin kuin hyvin. Liekkö Jessica (kasvattaja) koodannut ne valmiiksi pentuun :) . Autossa joko nukutaan tai makoillaan ja hihnassa kävellään oikein nätisti vetämättä. Välillä toki pysähdytään ihmittelemään maailman menoa, mutta se näin pienelle sallittakoon.

Helpoiten pennusta saa näitä nukkumakuvia


Tämä nukkumapaikka voi käydä ahtaaksi jossain vaiheessa...

"Isosiskon" pedillä on hyvä koisia.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Metsässä ja tallilla

Käytiin Sumun kanssa taas hieman taapertamassa Aulangon metsässä. Kaveri pysyy ainakin vielä todella hyvin matkassa. Vaikeammassa maastossa pysyy ihan kannoilla ja jos on vähän avarampaa, niin saattaa jäädä haistelemaan jotain, mutta kiiruhtaa kyllä sitten perään. Matkalla nähtiin muutama ihminen ja kaksi joutsenta.

Reissun alussa ja lopussa leikittiin hieman pallolla ja köyden pätkällä. Tällä kertaa köyden veto kiinnosti palloa enemmän, vaikka kyllä sekin sai liikettä aikaiseksi.

Paluumatkalla poikkesimme taas tallilla haistelemassa heppojen hajuja. Pikkaisen tyttöä jännitti isot otukset, mutta vähitellen rentouduttiin sitten kuitenkin. Nyt sitten vedetään unta palloon reissun jäljiltä.

Eilen Sumun kanssa käytiin tutustumassa Tampereen kaupunkiin ja 2 vuotiaaseen Senni tyttöön. Illalla otettiin sitten ensimmäistä kertaa muutama toisto kosketuskepin koskemista. Tänä aamuna pihassa taas hämmästeltiin asfaltintekokoineita.

Sumu alkoi bloggaamaa

Sumukin alkoi bloggaamaa eli tämä Blogi kertoo Sumu bordercollie nartun toilailuista. Tulevaisuus tulee näyttämään kuinka ahkerasti omistaja ehtii tätä päivittämään.