tiistai 5. maaliskuuta 2013

Suunnitelmat muuttuu

Sumulla alkoi juoksu, mutta pentuesuunnitelmat näyttävät nyt siirtyvän syksylle, sillä Jessicalta (Sumun kasvattaja) leikattiin juuri polvi, joten pentushow tähän väliin olisi voinut olla vähän turhan haasteellinen projekti. Keskitymme nyt sitten kevään ja kesän ajan treeneihin ja kisoihin tavoitteena nousta agissa sinne kolmosiin ja jos ohjaajalla intoa riittää niin saada tokossa ne AVO:n liikkeet kuntoon ja mahdollisesti käydä kokeilemassa taas tokokokeita.

Agissa kävimme ennen juoksuja kisaamassa Jyväskylässä, josta tuloksena hyvä HYL ja huono hyl. Ekalla radalla oli hyvä fiilis, mutta ohjasin koiran vahingossa putkeen, joten hyllyhän siitä tuli. Toinen rata alkoi töksähdellä jo heti toisella esteellä ja jatkui samanlaisena loppuun saakka. Kontaktit kuitenkin onnistuivat prosentilla 5/6, joten siitä ihan hyvä mieli.

Viikonloppuna käytiin koirien kanssa Helsigissä parilla syntymäpäiväjuhlilla. Koirille paras juhla taisi kuitenkin olla lauantain aurinkoinen keli ja hankiainen. Tässä vielä Sumun poseeraus keväthangelta:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti