tiistai 2. huhtikuuta 2013

Hurja menestysputki!

Vietimme pääsiäistä tänä vuonna perinteisesti Pohjois-Karjalassa sukuloiden, mutta kyllähän kunnon agilitaaja aina sinne myös hieman agilityä mahduttaa eli kävimme perjantaina ja lauantaina kisaamassa Joensuun Agilityurheilijoiden uudessa hallissa Liperin Pärnävaaralla. Kisamenestyksemme olikin suorastaan uskomatonta, sillä saimme nollan heti ekalta radalta ja kun aikakin oli vielä nopein, niin tiesi se voittoa ja samalla menolippua kolmosluokkaan.
Illalla kävimme vielä ottamasta ensimakua 3 luokasta. Tuloksena HYL, mutta sinällään olin ihan tyytyväinen, koska kepit ja kontakti kuitenkin onnistuivat. tässä video tästä debyytistä:


Lauantaina olikin sitten taas vuorossa kaksi uutta rataa, enkä ollut uskoa itseäni, sillä päivän ensimmäiseltä radalta tuli NOLLA! Ihmetys oli vielä suurempi kun lopulliset tulokset tulivat ja paljastui että toden totta, laajosita kaarroksista ja sitä mukaa huonosta ajasta huolimatta se oli voittonolla, mikä tiesi myös ensimmäistä sertiä! Valiokello on siis lyöty käyntiin. (Videolta voi nähdä, että ohjaus oli kaukana hyvästä, mutta ilmeisesti muillakaan ei sujunut. Lisäksi vika rima kolahti, josta olin ihan varma, että alas tuli, mutta ylhäällä se pysyi kuin ihmeen kaupalla)
Tässä siis SERT-A rata:

Loppujen lopuksi tuplanollakaan ei ollut kaukana, sillä vikalla radalla tuli vaan tehtyä yksi putki liikaa, joka taas, yllättäen, oli mun ohjausmoka.


Kaiken kaikkiaa ihan super huippu pääsiäisviikonloppu!


3 kommenttia: